Ehti mennä se unelmien pirtti. Eikä saatu sitä toistakaan.
Oma koti myytiin kuitenkin, se meni ihan ennätysajassa, joten ollaanko me nyt sitte koko konkkaronkka kodittomia. Ei sentäs, onhan tässä vielä pari kuukautta aikaa löytää uusia unelmia. Seuraavaksi viikoksi olemmekin varanneet talonkatselmusaikoja vähän sieltä ja täältä.
Vanhat rakennukset pyörivät haaveissa, mutta kummasti mieli ja silmät jää tutkimaan muitakin vaihtoehtoja, jopa kerrotaloasuntoa kävimme katsomassa ja ihastuttiinkin, olihan se ihana, semmoinen pieni ullakkohuoneisto.
Ei tästä asiasta kannattaisi panikoida tai edes ilakoida kamalasti, suurimmaksi osaksi se onnistuukin, kunhan olen miettimättä koko asiaa. Elän siis tällä hetkellä samalla tavalla kuin tähänkin asti, sitähän tämä on, mikään ei ole käytännössä muuttunut mihinkään, vielä.
